PITKÄJÄRVEN GOLFKESKUS – avoinna koko vuoden ajan

Kokemäen Pitkäjärvi on suosittu leiri-, tapahtuma-, juhla- ja kokouspaikka kauniin luonnon ympäröimänä. Alue on tunnettu monipuolisista harrastusmahdollisuuksistaan sekä perinteikkäästä Pitkissport-leiristä, jossa vuosittain yli 1500 lasta harrastaa lähes 50 erilaista lajia.

Pitkäjärvellä kaikki palvelut sijaitsevat samassa pihapiirissä ja nyt uuden vuosikymmenen alkaessa sinne rakentuu myös 9-väyläinen golfkenttä oheispalveluineen. Kenttä ja alueella jo nyt toimiva golfhalli muodostavat Pitkäjärvelle ympärivuotisesti avoinna olevan golfkeskuksen.

Yhtiö on vuokrannut kenttää varten noin 23 hehtaarin alueen Pitkäjärven vapaa-aikakeskuksesta Kokemäen kaupungilta sekä Kokemäen Jäähalli Oy:ltä. Vuokrasopimukset ovat voimassa vuoteen 2049 asti.

ECO-EVERGREEN-golfkenttä

Pitkäjärvi Golfille ympäristöasiat ovat koko toimintaa ohjaavana arvona, sillä suurin osa kentästä sijaitsee herkällä 1-luokan pohjavesialueen kaukosuojavyöhykkeellä. Alueelle on perinteisen golfkentän rakentaminen kielletty, joten yhtiö suunnitteli aluetta varten ECO-EVERGREEN-golfkentän. Kenttäyhtiö sai erikoiskentälleen rakennusluvan Etelä-Suomen aluehallintovirastolta kesällä 2020. Oheisen linkin kautta voi tutustua päätökseen: ESAVI päätös

Pohjaveden suojelemiseksi Pitkäjärven kentän viheriöt ja avauslyöntipaikat rakennetaan laadukkaasta tekonurmesta (EVERGREEN) ja kenttää hoidetaan täysin luonnonmukaisesti (ECO). Muita luvan saannin ehtoja olivat mm. seuraavat asiat:  alueelle saa tuoda vain puhtaita kivennäismaita, vesiesteet tulee rakentaa pohjavesialueen ulkopuolelle allaskumin avulla, lannoitusta saa tehdä maltillisesti ja kasvinsuojeluaineita ei saa käyttää. Näiden lisäksi kentän pohjaveden laatua ja korkeutta sekä maaperän ja kasteluveden laatua seurataan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hyväksymän tarkkailusuunnitelman perusteella.

Luonnonmukaisen hoidon lisäksi kentän hoidossa käytetään pääsääntöisesti sähköllä toimivaa kalustoa ja tavoitteena on, että käyttämämme sähkö on tuotettu uusiutuvalla energialla.

Pitkäjärvi Golf on sitoutunut Suomen Golfliiton ympäristövastuusuunnitelmaan ja dokumentoi toimintaansa OnCourse-ympäristöohjelmaan.

Golfia kaikille – milloin tahansa, miten tahansa

Kuivalla hiekkakankaalla sijaitsevan kentän väylät ja tekonurmiviheriöt ovat pelikunnossa myös leutoina talvikuukausina. Golfin lisäksi kentällä on mahdollisuus pelata frisbee- ja futisgolfia. Kentällä on mahdollisuus pelata myös erikseen sovittaessa ilman green cardia. Luonnossa liikkujia varten kenttää kiertää ulkoilureitti.

Kentän seuratoiminnasta vastaa Pitkäjärvi Golf Club Kokemäki ry:n (PGCK), joka on Suomen Golfliitto ry:n jäsen.

Kentän ovat suunnitelleet Matti Rajainmäki ja Tytti Rajainmäki.

Pitkäjärven 9-väyläisen golfkentän kartta ja tuloskortti:

Yhteistyökumppanit:

Kokemäki_logo
Pitkäjärvi_logo
Kokemäen Jäähalli

Piditkö tästä? Jaa eteenpäin!